Tiiättekö miltä tuntuu, kun sanotaan; ''oo jo hiljaa, en jaksa kuunnella enää''? Miltä tuntuu, kun olisi niin paljon asiaa, eikä kukaan kuuntele? Kun meet koulupäivän jälkeen kotiin eikä sielläkään oo ketään kenen kanssa jutella, ei edes ruudun toisella puolella. Tiiättekö miltä tuntuu, kun tahtoisi sanoa jotain, mutta tietää, ettei ketään kiinnosta?
Ei riitä, että koulussa annetaan arvosanoja ja harrastuksissa laitetaan paremmuusjärjestykseen. Ei se riitä, että tuntee olonsa tyhmäks, kun ei vaan tajua jotain vaikka kuinka yrittää. Ei se riitä, vaan vielä pitää olla ne pari mulkkua kertomassa ja musituttamassa siitä, kuinka vitun tyhmä sä oot.
Tiiättekö miltä tuntuu olla se ''erilainen'', jota kukaan ei tajuu? Enkä nyt tarkota sitä 'siistiä erilaisuutta', että kaikki on sillee ''vau, se on niin rohkee ku se uskaltaa tehä tolleen''. Vaan sellasta epäkivaa erilaisuutta. ''Kukaan ei tajuu sitä, hyi sen vaatteetki on niin oudot. Hyi noit ton meikkejä, ihan ku petolinnun perse. Taas se selittää jotain omaa, eikä kukaan tajuu''
Kyllähän sen nyt tietää, että on monta jotka aattelee samalla tavalla ja joilla on samat mielenkiinnonkohteet. Mutta kun täällä niitä ei ole yhen ainutta. Täällä vitun takapajulassa, missä ainoo oikee musiikkityyli on se mikä soi NRJ:llä ja ainoot oikeet vaatteet on ne mitä myydän cubuksella. Täällä, missä tatuoinnit on hevareille ja missä homous on häpeä.
Ainoo keino pitää järki päässä on näprätä kännykkää 24/7 ja tekstata ja twiitata ja snäpätä ja whatapata niille, jotka on jossain helvetin kaukana. Ja sitten siitäki valitetaan: ''aina sä vaan oot puhelimella. olisit joskus sosiaalinen. ton takia sun koulu menee huonosti ku oot aina vaan puhelimella.''
Kyllä, tänään menee hermo, kyllä, tänään en jaksa näitä ihmisiä ja kyllä, tänään mä vihaan tätä kaupunkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti